Toimintakertomus
Toimintakertomus
Toimintakertomus on tilinpäätökseen liittyvä erillinen liite. Pienten kirjanpitovelvollisten ei tarvitse laatia toimintakertomusta (tilinpäätökset 31.12.2001 ja siitä eteenpäin), tämä koskee myös pieniä osakeyhtiöitä. Osakeyhtiön on kuitenkin aina esitettävä tilinpäätöksessään ne tiedot, joita osakeyhtiölaki toimintakertomukselta edellyttää, tiedot voi ilmoittaa liitetiedoissa otsikolla: Osakeyhtiölain tarkoittamat toimintakertomustiedot. Jos toimintakertomus halutaan pienessä yhtiössä laatia, on huolehdittava siitä, että se täyttää kaikki kirjanpitolainsäädännön ja muiden lakien asettamat tarkat vaatimukset. Toimintakertomuksessa on mm. arvioitava kirjanpitovelvollisen toiminnan laajuuteen ja rakenteeseen nähden tasapuolisesti ja kattavasti merkittävimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä sekä muita kirjanpitovelvollisen liiketoiminnan kehittymiseen vaikuttavia seikkoja samoin kuin sen taloudellista asemaa ja tulosta.
Taloushallintoliiton Pienen osakeyhtiön esimerkkitilinpäätös -suosituksessa todetaan mm. "Jos taloudelliset vaikeudet ovat jo tiedossa [tilinpäätöstä tehtäessä] ja uhkaavat kirjanpitovelvollisen toiminnan jatkuvuutta, on sen syytä harkita tulisiko tällöin, oikean ja riittävän kuvan varmistamiseksi, antaa liitetietona kirjanpitolain 3 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu lisätieto, jossa asia selvitetään sanallisesti".